Traumasensitiivisyys vapaaehtoistyössä

Luetaan yhdessä -ryhmissä käyvät oppijat tulevat Suomeen monenlaisista oloista monenlaisia reittejä pitkin, ja erityisesti turvaa hakeneilla saattaa olla hyvinkin vaikeita kokemuksia taustallaan. Ukrainan sota on nostanut trauma-aiheen taas erityisen ajankohtaiseksi, joten halusimme syysseminaarissamme tarjota tietoa ja työkaluja traumoihin ja erityisesti traumasensitiivisyyteen liittyen. Aihetta avasi kriiseihin ja traumoihin perehtynyt psykologi Sanna Korpela, jonka seminaarissamme jakamia erinomaisia oppeja on kerrattu alla.

Traumat ja traumasensitiivisyys -mitä ne ovat ja miten ne ilmenevät?

Traumalla tarkoitetaan Korpelan mukaan jonkinlaista sietokyvyn ylittänyttä järkyttävää kokemusta tai pitkään jatkuneen, vakavan vaille jäämisen seurausta, joka on jättänyt yksilöön psyykkisen jäljen. Trauma voi vaikuttaa toimintakykyyn hyvinkin voimakkaasti ja myös yllättävästi. Se vaikuttaa tapaamme tuntea, kykyymme säädellä tunteita sekä siihen, miten olemme vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Lisäksi traumalla on vaikutusta oppimiskykyyn monin eri tavoin, muun muassa muistin, keskittymisen tai tarkkaavaisuuden haasteina. Tyypillisiä traumatisoitumisen oireita voivat olla esimerkiksi takaumat, painajaiset, jatkuvat muistikuvat, tilanteesta “katoaminen”, traumatapahtumaa muistuttavien tilanteiden välttely sekä yli- ja alivireystilat.

Traumasensitiivisyydellä puolestaan tarkoitetaan tietoisuutta ihmisten traumojen mahdollisuudesta, niiden syntymekanismeista ja traumojen vaikutuksista yleisellä tasolla. Traumasensitiivisyys pitää sisällään ajatuksen kunnioittavasta ja tiedostavasta lähestymistavasta: siitä, että ymmärtää, miten eri tavoin traumat voivat ilmetä ja miten itse voi toimia, jottei ainakaan lisää trauman kokeneen kärsimystä. Se on siis tietynlaista herkkyyttä huomata asioita ja ymmärrystä toimia mielen ja yksilön hyvinvointia tukevalla tavalla. Traumasensitiivisesti toimiminen ei edellytä mielenterveysammattilaisen taustaa, vaan me kaikki voimme pyrkiä siihen.

Traumasensitiivisyys ryhmätoiminnassa

Miten sitten toimia traumasensitiivisesti ryhmätoiminnassa, esimerkiksi Luetaan yhdessä -ryhmissä? Korpela vinkkaa, että ensimmäiseksi voi pohtia, voisiko omassa ryhmässä olla ihmisiä, joilla on ryhmässä olemiseen tai oppimiseen vaikuttava trauma. Traumaan viittaavia signaaleja voivat ryhmätilanteessa olla yllä mainittujen tekijöiden lisäksi esimerkiksi oppijan hermostuneisuus, vetäytyminen tai se, että oppija kuormittuu tapaamisista huomattavasti tavallista voimakkaammin. Jos näin on, on tärkeää luoda vaikutelma siitä, että on vapaaehtoisen ohjaajan roolissa (ja sen rajoissa) välittävä ja kuunteleva sekä valmis ottamaan vastaan sen, mitä tunteita ryhmässä oleminen mahdollisesti herättää. Oleellista on keskittyä siihen, miten oireilu vaikuttaa juuri ryhmässä olemiseen ja oppimiseen – yksilön elämän tapahtumista ei ole tarvetta kysellä sen syvemmin. Tarvittaessa voi olla hyvä jutella oppijan kanssa kahden kesken siitä, minkälaiset tilanteet ovat yksilölle erityisen hankalia ja olisiko tehtävissä jotain konkreettista, mikä voisi ryhmätilanteessa helpottaa tai rauhoittaa oppijan oloa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi pienen tauon pitämistä aina tilanteen vaatiessa.

Korpela mainitsi esityksessään lisäksi neljä ydinasiaa, jotka edesauttavat sitä, että ryhmässä kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla. Näitä ovat turva ja turvallisuuden luominen, ennakoitavuus (ryhmän tuttu rakenne), rauha (paineeton ja kilpailematon ilmapiiri) ja rutiinit (mm. aikatauluissa pysyminen). Ryhmää ohjatessa ja suunniteltaessa kannattaa siis kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin:

• Tee oppimisesta turvallista, kannustavaa, yhteisöllistä ja hyviä rutiineja ylläpitävää.

• Luo ryhmätilanteista mahdollisimman ennakoitavia: aloita ja lopeta ajoissa, toista tuttuja rutiineja, panosta lämpimään ja luottamukselliseen ilmapiiriin.

• Uskalla johtaa ryhmää, sillä johtaminen tuo turvaa. Pidä kiinni säännöistä ja aikatauluista, jotta oppijoilla syntyy luottamus siihen, että joku (tai jotkut) vievät ryhmää eteenpäin.

Entä voiko kaikkia teemoja käsitellä, vai tulisiko esimerkiksi perheeseen tai kotimaahan liittyvät aiheet jättää varmuuden vuoksi väliin? Mitään aiheita ei ole tarpeen vältellä liian varovaisesti (sekin voi nimittäin välittää oudon signaalin), mutta todennäköisesti kivuliaisiin teemoihin tai akuutteihin tilanteisiin ei kannata keskittyä, summaa Korpela. Hyvänä ohjenuorana hän pitää sitä, että kuulostelee herkällä korvalla sitä, mistä aiheista oppijat puhuvat oma-aloitteisesti. Tunnelmaa haistelemalla tai epäselvissä tilanteissa suoraan oppijoilta kysymällä voi varmistua siitä, että tapaamisissa käsiteltävät aihepiirit eivät tunnu liian hankalilta käsitellä. Jos joskus jokin aihe kuitenkin sattuu herättämään selvää ahdistusta tai muita huolestuttavia merkkejä, voi tilanteen pitää turvallisena pysymällä itse ohjaajana rauhallisena. Myös yhteinen, yksinkertainen hengitysharjoitus voi olla Korpelan mukaan hyvä tapa päättää ryhmätapaaminen, jos ohjaaja aistii tunnelmassa jännittyneisyyttä. Hyviä hengitysharjoituksia löytyy runsaasti esimerkiksi YouTubesta.

Selvää on, että ryhmissä ohjaavien vapaaehtoisten ei ole syytä tai tarvetta ryhtyä kannattelijoiksi tai terapeuteiksi, vaan traumasensitiivisyyden perusymmärrys riittää. Jos oppijasta ja hänen hyvinvoinnistaan nousee selkeä huoli, oppijan voi vetää syrjään ja mahdollista tuen tarvetta voi kysyä kahden kesken suoraan häneltä itseltään. Tällöin on myös hyvä varmistaa, että oppija tietää, mistä apua voi tarvittaessa saada. Aivan akuuteissa tilanteissa on tietysti varmistettava yksilön avunsaanti välittömästi esimerkiksi päivystykseen saattamalla tai tilaamalla ambulanssi. Tällaiset tilanteet ovat toiminnassamme onneksi hyvin harvinaisia.

Traumoista ja traumatisoitumisesta on hyvä muistaa vielä yksi tärkeä asia, jota myös Korpela puheenvuorossaan painotti: ihmiset kokevat tilanteet aina yksilöllisesti, eikä traumatisoituminen noudata mitään tiettyä kaavaa tai sääntöjä. Kaikki eivät traumatisoidu hurjistakaan tapahtumista, ja eri ihmiset voivat reagoida samoihin tapahtumiin hyvin eri tavoin. Tästä syystä on tärkeä tiedostaa, että esimerkiksi kaikki sota-alueilta tulevat eivät ole traumatisoituneita. Lisäksi ihmisissä on Korpelan mukaan paljon myös luontaista potentiaalia toipua vaikeistakin kokemuksista joko omin tai omien turvaverkkojen voimin. Tätä voidaan Luetaan yhdessä -ryhmissä tukea vielä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden, pystyvyyden kokemuksen ja toivon vahvistamisella.